Korona ja verkkokauppa

10.05.2021

Verkkokaupan mahdollisuuksista puhutaan paljon ja verkkokauppaa tarjotaan monille yrityksille pelastuksena koronan karkoittamien (kuluttaja)asiakkaiden tavoittamiseksi. Koulutusta verkkokaupan perustamiseen ja valmiita verkkokauppoja kaupataan joka tuutissa. Näissä kuitenkin kaupataan vain kaupan teknistä toteutusta. Yrittäjän taloudellisen turvallisuuden kannalta olennainen asia on unohtunut kauppamiehiltä kokonaan, nimittäin verkkokauppaehdot. Kuluttaja-asiakkaan oikeudet ovat turvattuina vaikka kaupalla ei olisi verkkokauppaehtoja lainkaan, sillä kuluttajan oikeudet perustuvat suoraan pakottavaan lainsäädäntöön eikä niihin vaikuta väärin tehdyt tai puutteelliset verkkokauppaehdot. Yrittäjälle puutteellisilla verkkokauppaehdoilla sen sijaan voi olla ratkaiseva vaikutus. Harva on huomioinut sen, että esimerkiksi puutteellisten verkkokauppaehtojen vuoksi kuluttaja-asiakkaan peruuttamisoikeus pitenee jopa vuoteen tai palveluiden ja digitaalisten sisältöjen, esimerkiksi verkkokurssien ja oppaiden laataamisten osalta kuluttaja voi tietyissä tilanteissa peruuttaa tilauksensa jopa vuoden päästä ja yrittäjän on maksettava palvelun tai digitaalisen sisällön hinta takaisin vielä vuodenkin kuluttua. Tällaisten verkkokauppojen myynti on riski sekä myyjälle että ostajalle.

Harva yrittäjä tekee itse oman kirjanpitonsa ja tilinpäätöksensä, ainakaan jos ei ole sen alan osaamista tai koulutusta. Vielä harvempi kuljettaa itse tuotteensa asiakkailleen eri puolille Suomea. On selvää, että kirjanpito, logistiikka, työterveyspalvelut jne ostetan kumppaneilta, jotka ovat oman alansa asiantuntijoita. Miksi sitten oikeudellisten palvelujen ostaminen on monille vierasta? Hintaa pidetään kalliina, vastineeksi ei saa kuin tekstiä kotisivuille, joka sekin tuntuu vain kaupanteon haittaamiselta kun asiakkeille kerrotaan, mihin voi valittaa, jos tavarassa on virhe.

Kuluttajakaupassa laki on pakottava, eli edes sopimalla ei asiakkaan oikeuksia voi heikentää. Moni myyjä on omien ehtojensa perusteella väärässä luulossa vastuittensa määrästä ja taloudellisesta riskistä, joka vääristä tai puutteellisista ehdoista voi ikävimmässä tapauksessa laueta. Kuluttajansuojalaki antaa kuitenkin yrittäjälle liikkumavaraa ja mahdollisuuden sopimusehdoilla turvata asemaansa.  Laki suojaa kuluttajaa, sopimusehdot yrittäjää. Siksi juuri sopimusehtoihin kannattaa yrittäjän panostaa.